Samsung Birdie Run
Kuvagalleria
Salminen ja Puhakka miesten kärjessä - Tukiainen johtaa naisten kilpailua
Mikael Salminen lähestymässä 1. viheriötä. Kuva Juha Hakulinen.
Mikael Salminen lähestymässä 1. viheriötä. Kuva Juha Hakulinen.

Audi Finnish PGA Golf Tourilla menestymään tottunut Suur-Helsingin Golfin Mikael Salminen ja alkukaudella pelinsä kanssa taistellut Golf Talman Peter Puhakka ottivat komennon Vuosaaressa pelattavassa kauden toisessa Finnish Tour -osakilpailussa. Salminen ja Puhakka pelasivat ensimmäisen päivän tulokseen 67 (-5), ja johto kolmatta sijaa jakaviin Helsingin Golfklubin Martin Plukkaan ja St. Laurence Golfin Albert Eckhardtiin on kaksi lyöntiä.

Naisten kilpailussa Karelia Golfin Emilia Tukiainen oli ainoa, joka onnistui alittamaan Vuosaaren links-kentän par-lukeman. 71 (-1) lyönnillä kierroksensa pelannut Tukiainen on kaksi lyöntiä edellä viime viikolla Nordcenterissä voittanutta Aura Golfin Elina Saksaa. Kolmantena on Oulun Golfkerhon Karina Kukkonen (+2). 

Salminen voitti viime vuonna Audi Finnish PGA Golf Tourin kokonaiskilpailun ja on tällä kaudella pelannut voiton tuomien kutsujen varassa Challenge Tourilla. Takana on kaksi kilpailua, joista saldona on yksi jatkoonpääsy. Ero Challenge Tourin ja Vuosaaren kilpailun välillä löytyy kentästä. 

”Isoin ero tällä hetkellä on raffeissa. Sen ymmärtää, kun ruoho ei ole vielä ehtinyt kasvaa, mutta esimerkiksi viime viikolla Portugalissa oli heti ongelmissa, jos löi raffiin. Mutta se pitää sanoa, että kenttä on täällä aivan huippukunnossa”, Salminen vertaili. 

Peräti kahdeksan birdieä tulittanut Salminen harmitteli korttiinsa ilmestyneitä bogeyja. 

”Jos jääkiekkomaalivahti haluaisi pelin jälkeen ottaa muutaman maalin takaisin, niin nuo bogit olivat tänään sellaisia. Vähän helppoja bogeja, mutta kokonaisuutena ihan hyvä kierros”, Salminen jatkoi. 

Peter Puhakka aloitti kierroksensa Salmisen tavoin 10. reiältä. Takaysi on useimman pelaajan mielestä kentän vaikeampi puolisko. Samaa sanoi Puhakka. 

”Minun mielestä tuo etupuoli on todella paljon helpompi, ja tiesin, että siellä on paikkoja tehdä birdiejä”, viisi alle parin viimeiset yhdeksän reikää pelannut Puhakka kertoi. 

Emilia Tukiainen nautti Vuosaaren aurinkoisesta kierroksesta. Kuva Juha Hakulinen.
Emilia Tukiainen nautti Vuosaaren aurinkoisesta kierroksesta. Kuva Juha Hakulinen.

Naisten kilpailua johtava Emilia Tukiainen teki kauden avauskilpailussa Nordcenterissä yhteensä vain kolme birdieä. Vuosaaressa hän teki jo avauspäivänä neljä birdieä. Pelissä oli aivan eri vire kuin kaksi viikkoa sitten. 

”Tänään oli ehjää peliä. Tavoitteena olikin pelata sellainen tasainen kierros, ja onnistuin siinä. Ja näin alkukaudesta täällä on kiva pelata, kun pallo rullaa todella hyvin. Siitä sai vähän apua tänään”, Tukiainen sanoi. 

Kilpailu jatkuu torstaiaamuna. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kilpailua.

FINNISH TOUR KIERTUEEN JOHTAJA / MYYNTI:
Teemu Laakso
p. +358 40 703 7808
teemu.laakso@pga.fi
FINNISH TOUR JOHTORYHMÄ:
Juha Juvonen
p. +358 40 561 5863
juha.juvonen@golf.fi
Mika Wikström
+358 400 739 877
mika.wikstrom@golf.fi