Kuvagalleria
Ossi Mikkola lähtee mitalinkirkastusmatkalle Lakistoon
Ossi Mikkolan katse on lukittuna kirkkaisiin mitaleihin. Kuva Juha Hakulinen.
Ossi Mikkolan katse on lukittuna kirkkaisiin mitaleihin. Kuva Juha Hakulinen.

Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden kuudes osakilpailu, reikäpelin SM-kilpailut pelataan keskiviikosta perjantaihin Suur-Helsingin Golfissa. Kilpailussa on mukana 64 miestä ja 16 naista. Miehet aloittavat oman urakkansa keskiviikkona, ja naisten kilpailu käynnistyy torstaina. 

Miesten kilpailussa Nurmijärven Golfklubin Ossi Mikkola on vahvan alkukautensa ansiosta yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista. Mikkola oli kolmessa ensimmäisessä Finnish Tour -kilpailussa kaikissa kuuden joukossa. Hyvä sijoitus oli kotiin tuomisina myös viime viikolla pelatuista PGA:n mestaruuskilpailuista, joissa Mikkola sijoittui viidenneksi. 

Tämänvuotisiin reikäpelikilpailuihin Mikkola lähtee vain yksi tavoite mielessään. 

”Tavoitteena on kirkastaa viime vuoden pronssimitali”, Mikael Salmisen ja Aleksi Myllymäen jälkeen kolmanneksi sijoittunut Mikkola linjaa. 

Miesten kilpailun 64 pelaajan kaaviossa on monta kovaa reikäpelaajaa, mutta pahinta mahdollista finaalivastustajaa Mikkola ei halua nimetä. 

”Jos finaaliin asti pääsee, niin siellä on aina kova pelimies vastassa”, hyväksi reikäpelaajaksi itsensä mieltävä Mikkola tietää. 

Kilpailu pelataan Suur-Helsingin Golfin Lakiston kentällä, jossa on viime vuosina pelattu monia kansallisia arvokilpailuja. Audi Finnish PGA Tour vieraili kentällä kaksi vuotta sitten, ja viime vuonna kiertueen yksi osakilpailu pelattiin SHG:n Luukin kentällä. Mikkolalle molemmat kentät sopivat. 

”Olisi tämä kisa voitu pelata myös Royal de Luukissakin, mutta Lakisto on ihan yhtä hyvä kisakenttä”, Mikkola veistelee. 

Suomen kilpagolfkalenterissa on alkukauden aikana ollut kilpailuja lähes joka viikko. Reikäpelikilpailut ovat Mikkolalle alkusesongin päätöskilpailut. 

”Tämän kun vielä jaksaa painaa, niin pääsee hetkeksi huilaamaan. Mutta hyvillä mielin lähden kilpailuun!”

FINNISH TOUR KIERTUEEN JOHTAJA / MYYNTI:
Teemu Laakso
p. +358 40 703 7808
teemu.laakso@pga.fi
FINNISH TOUR JOHTORYHMÄ:
Juha Juvonen
p. +358 40 561 5863
juha.juvonen@golf.fi
Mika Wikström
+358 400 739 877
mika.wikstrom@golf.fi