Huikeat finaalitaistelut Pickalassa
Finnish Tour 2 Pickalan Park-kentällä sai arvoisensa huipennuksen, kun sekä naisten että miesten sarjassa kärkipaikka vaihtui kierrosten edetessä tiuhaan tahtiin. Naisten kisassa johtoasemassa vuorottelivat Keimola Golfin Sanna Nuutinen, Tammer-Golfin Noora Tamminen ja Vuosaari Golfin Emily Penttilä. Voitto ratkesi lyönnin erolla Sanna Nuutisen hyväksi vasta viimeisen viheriön putteihin. Kisan kakkoseksi tuli Noora Tamminen ja kolmanneksi Emily Penttilä.
Miesten kisassa alussa kärkeen rynnisti PGA:n Markus Ervasti etulenkin kahdella birdiellä. Takaa kuitenkin nousi PGA:n Tuomas Tuovinen, joka iski sisääntulon alkuun huikeat viisi birdietä putkeen ja nousi kisan voittoon kierrostuloksellaan -4, 68 lyöntiä. Kokemus oli kisassa valttia, sillä kakkostilan nappasi lopulta Golf Talmaa edustava ja Aasian Touria pelaava Pasi Purhonen, joka pelasi hienon päätöskierroksen tulokseen -3, 69 lyöntiä, ja otti kakkossijan lyönnillä ennen Virpiniemi Golfin amatööri Roope Kangasta, joka löi tänään kierroksensa par-tulokseen ja iski kiilan vahvaan ammattilaisrintamaan.
Naisten kisan viimeisessä ryhmässä aamulla 08.40 startanneet Nuutinen, Tamminen ja Penttilä kävivät kierroksen aikana kukin vuorollaan piikkipaikalla. Kisan ratkaisuhetket koettiin sisääntulon viimeisillä väylillä, kun Nuutinen teki 16. väylällä birdien ottaen lyönnin johdon ennen kahta viimeistä reikää. Tamminen kuitenkin tasoitti tilanteen 17. väylällä ja viimeiselle reiälle lähdettiin tasatilanteessa. Nuutinen pelasti hiekkaesteestä par´in ja varmisti voittonsa yhdellä lyönnillä ennen Tammista. Nuutisen päätöskierros sujui tulokseen kolme yli, 75 lyöntiä, ja hän päätyi kisassa kokonaistulokseen +1 (73+69+75=217).
”Kierros lähti vähän tahmeasti liikkeelle. Valmentaja Markku Louhio epäili syyksi, että minulla oli liikaa etumatkaa. Onneksi sain takalenkillä uudestaan otteen peliin ja homma alkoi toimia. Lopun ratkaisureiät jännittivät aikalailla ja olen iloinen, ettei pitänyt lähteä uusintarei´ille – pää ei ehkä olisi kestänyt enää sitä. Viimeisellä väylällä löin lähestymisen hiekkaan. Olin koko viikon lyönyt tosi huonosti hiekasta ja päätin, että lyödään kisassa edes yksi hyvä bunkkerista. Lavasta lähtikin aivan unelmalyönti puoleen metriin lipusta. Hieman se puolimetrinenkin jännitti, kun tiesin sen olevan voittoputti”, puuskahtaa Finnish Tour 2:n voittaja Keimola Golfin Sanna Nuutinen.
Noora Tamminen pelasi koko kisan tasaisen vakuuttavasti päätyen kokonaistulokseen +2 (73+73+72=218). Päätöskierroksellaan Tamminen teki etulenkille kaksi birdietä ja yhden bogin, -1. Takalenkille hän löi yhden birdien ja kaksi bogia, +1.
”Finaalilenkki alkoi hienosti birkulla ja pelasin koko rundin rauhallista hyvää golfia. Ainoa hankaluus oli Parkin 6. Reikä, jota en koko kisan aikana saanut haltuun. Hyviä birkkupaikkoja oli kohtuullisen paljon, mutta en saanut putteja sisään. Nautin silti tiukasta kisasta ja erityisesti loppurei´illä oli hauskaa. Tasoissa mentiin viimeiselle ja Sanna löi lähestymisensä, kun itse osuin griiniin. Olin koko viikon putannut huonosti pidempiä putteja ja niinpä ensimmäinen meni neljä metriä pitkäksi. Sanna teki puolestaan hienon pelastuksen hiekasta ja ansaitsi voittonsa. Olisi ollut mukava mennä uusintarei´ille”, hehkuttaa Noora Tamminen.
”Ensimmäisen kerran huomasin todella nauttivani tiukasta tilanteesta. En ollut yhtään hermostunut, pikemminkin innoissani. Kolmen putin viimeistä viheriötä en laita hermostumisen tai minkään muun piikkiin – pitkät putit eivät vain jostain syystä sujuneet Pickalassa. Seuraavana on vuorossa naisten Joukkue-EM-kisat Espanjan La Mangassa. Meillä on hyvä tiimi kasassa ja alun lyöntipeleistä lähdetään hakemaan paikkaa ykkösflaittiin. Siihen on todella hyvät mahdollisuudet”, päättää Noora Tamminen.
Kisan kolmanneksi sijoittui viime vuoden yllätysvoittaja Vuosaari Golfia edustava Emily Penttilä, joka tänään pelasi kierroksensa tulokseen +4, 76 lyöntiä. Emily Penttilän kokonaistulokseksi muodostui +7 (72+75+76=223).
Miesten kilpailussa kärkeen ponnisti hyvä etulenkin ansiosta Vihti Golfin Markus Ervasti, sillä kahden kierroksen jälkeen johtoasemaa jakaneet Henri Satama ja Janne Mommo aloittivat etulenkkinsä kolmella bogilla. Sisääntulonsa lopussa Ervasti kuitenkin avasi ovet takana vauhtiaan kiristäneille Tuomas Tuoviselle ja Pasi Purhoselle. Tuovinen polkaisi sisääntulon alussa kaasun pohjaan, eikä muilla ollut juuri mahdollisuuksia Tuovisen birdiekarusellin pyöriessä täysillä kierroksilla. Tuovinen paukutti takalenkin alkuun putkeen peräti viisi birdietä ja otti johtopaikan haltuunsa. Voittonsa Tuovinen sinetöi viimeisen reiän birdiellä. Tahti oli muutoinkin nousujohteista, sillä kisan ensimmäisellä kierroksella hän teki kolme birdietä, toisella jo seitsemän ja päätöspäivänä hurjat kahdeksan birdietä. Kolmanneksi viimeisessä ryhmässä Joonas Granbergin ja Matti Meriläisen kanssa startannut Tuovinen pelasi kierroksen tulokseen -4, 68 lyöntiä. Etulenkille syntyi 2 birdietä ja neljä bogia, +2. Takalenkki oli puhdasta lentoa, kun korttiin kirjattiin kuusi birdietä ja kolme paria, -6. Kokonaistuloksella -4 (75+69+68=212) sinetöityi odotettu Finnish Tour 2:n voitto.
”Nousujohteinen kisa kokonaisuudessaan. Peli on ollut viime aikoina tukkoista ja mieltä lämmitti se, että birkkuhanat aukesivat yllättäen ja aika massiivisella tavalla. Kahdelle viimeiselle kierrokselle 15 birkkua on todella paljon ja se auttaa sietämään niitä pakollisia bogejakin. Sisääntulon kuusi birkkua ja 30 lyöntiä on oma ennätykseni, enkä heti muista tällaista viiden birkun putkeakaan. Minulla ei ollut hajuakaan kokonaistilanteesta, mutta viimeisillä rei´illä alkoi käydä pieni kuhina ympärillä, joten osasin epäillä, että jotain on tekeillä. Tiukentunut tuuli sai tänään aikaan sen, että haitariliikkeet olivat mahdollisia. Mieltä lämmittää se, että tällä kertaa hyvä nousu osui omalle kohdalle”, sanoo Finnish Tour 2:n voittaja Helsingin Golfklubin Tuomas Tuovinen.
Kisan kakkoseksi punnersi kokemuksella ja taidolla Aasian Tourilla pelaava Golf Talmaa edustava Pasi Purhonen, joka pelasi päätöspäivän hienosti tulokseen -3, 69 lyöntiä. Etulenkille Purhonen teki kaksi birdietä ja yhden bogin, -1, ja takalenkille kolme birdietä ja yhden bogin, -2. Kokonaistuloksella -2 (71+74+69=214) heltisi Purhoselle kakkossija.
”Pelasin erittäin hyvän kierroksen tänään ja olisi ollut kiva voittaa, mutta Tuovisen takalenkin tahdille ei yksinkertaisesti voinut mitään. Juuri tuollaisella pelillä ja tuloksella voitetaan kisoja. Löin 11/14 väyläosumaa, joten annoin itselleni mahdollisuuksia taistella voitosta. Mielestäni pelasin suhteellisen virheetöntä peliä näissä olosuhteissa, vaikka kortista löytyykin neljä bogia. Etukäteen oli ajatuksissa, että tässä kelissä ei kukaan vedä aivan mieletöntä vauhtia, mutta Tuovinen osoitti nämä ennakkokaavailut vääriksi vetämällä uskomattoman hienosti. Hatunnoston ansaitsevat myös Pickalan Parkin uudistuksista vastanneet henkilöt. Muutokset ovat vieneet kenttää vahvasti eteenpäin ja se on nykyisellään aito kisakenttä, joka vaatii virheetöntä avauspeliä. Muut kentät voivat kaikin mokomin ottaa mallia Pickalan uudistuksista. Nuorille pelaajille on välttämätöntä päästä pelaamaan pitkiä kenttiä, joilla on tiukat karheikot. Täällä oppii pelaamaan golfia. Seuraavaksi on edessä väliviikko ja sen jälkeen suunnistan Ruotsiin Challenge Tourin Princess-kisaan”, kertoo Finnish Tour 2:n toisen sijan valloittanut Pasi Purhonen.
Kisan kolmanneksi sijoittui Virpiniemi Golfin amatööri Roope Kangas, joka haastoi tasaisella kierroksellaan ammattilaiset tosissaan. Kangas teki sekä etu- että takalenkille yhden birdien ja bogin. Kokonaistuloksella -1 (73+70+72=215) Roope Kangas otti hienon kolmannen sijan.